maanantai 18. helmikuuta 2013

Potkiaiset

Meijän koulussa potkiaiset järjestetään ensin koulun liikuntasalissa, jossa on "juhlagaala". Tänävuonna potkiaiset alko noin kuuden aikaan, ja abit tulivat sisään saliin. Kakkoset olivat järjestäytyneet kunniakujaan ja "hurrattiin" kun joku abi meni ohi. Tarjoiluina oli karkkia, sipsejä ja mehua :)

Ensin katsoimme potkiaisvideon, jossa kakkoset (myös minä) esiinnyttiin abeina ja naurettiin niitten kustannuksella. Video oli hauska, tosin olis kai ollu vieläki hauskempi, jos olisi tunnistanut ihmiset, joille naurettiin :D Itse video sai suhteellisen paljon naurunremakkaa aikaiseksi abeissa. Osa abeista kiukutteli, että "80% ihmisistä näytettiin vaan kerran" mutta tämäkin henkilö ei ollut kaikista suosituimmasta päästä, että olisi tainnut haluta näkyä enemmän ;)

Videon jälkeen palkittiin "vuoden pesservisser" ja palkinto menikin kyllä ihan oikeeseen osoitteeseen :D
Toinen palkinto oli "vuoden omat eväät" ja taas meni kyllä täysin oikeeseen osoitteeseen, sillä jätkällä on ollut koko helkutin vuoden ihan omat eväät mukana ;P Muita palkintoja oli "vuoden One Direction", joka meni siis kuumimmalle poikapändille, "vuoden ego" (pieni koko, iso sielu, eiks se nii menny ;P) "vuoden peppi ja sergei" ja "vuoden mr worlwide" sekä "vuoden kaikkensa-antanut". Palkinnoiksi hikinauha, piltti sekä pahvista tehtyjä mitaleja :D

Jatkoilla oli hauskaa, ja tanssittiin paljon. En juonu mitään, osa kyllä joi. Abit oli kyllä ihan bilefiiliksissä :D
Lähettiin jo kymmeneltä, koska seuraavana päivänä oli wanhat, ja piti suht ajoissa herätä. Mutta ihan kiva fiilis siis jäi. Suosittelen osallistumaan potkiaisiin, jos vaan sellaiset järjestetään :D




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kenraali

Voi jaiks!

Ottihan se hiukan mahanpohjasta, kun näki ovenraosta, miten abit kiipes parvelle ja naureskeli keskenään. Mulla oli kenraaleissa alushame päällä ja onneks olikin, ni näki vähän miten se hamonen sitten käyttäytyy kun tanssitaan. Oma pari tuli viimeisenä, juuri ennen kun ensimmäinen pari käveli sisään marssimusiikin tahdissa. Ehdin jo panikoida, että jos hää ei tuukkaa! Vaihtari ilmeisesti unohti harjoitukset ja tuli vasta vähän myöhemmin. Ensimmäiset 5 paria abit jaksoivat taputtaa, mutta sitten sali hiljeni, ja vain jäkiskamut saivat huutoja ja taputuksia. Ei niitä hirveesti kiinnostanu "me tuntemattomammat". Vähän jännitti vielä avaustanssin alkaessa, mutta vaihdettiin parin kanssa muutanma sana, ja tanssin edetessä piti keskittää kaikki järki askeliin. En mokannut kertaakaan ja olen siitä ylpeä. Omatanssissa kukaan ei antanut parastaan ja koko homma jäi  vähän vaisuksi. Itse en edes katsonut yleisöön, vaikka sekin täytyy tehdä huomenna. :/ ARGH!

Hiki vaan virtasi (kaikilla) ja ilma oli raskas. Toivottavasti joku pitää huomenna yhtä ovea auki, jos vaikka vilvoittava tuulenvire osuisi meihin :D Ei jääny mitenkään ihmeelliset fiilikset, vaan pikemminkin olo oli "joko ne muka loppu". Koko  tanssirulijanssin loppu oli HYVIN hiomaton ja treenattiin siitä sitten kun abit oli lähteny valmistautumaan.

Pojat varsinkin olivat hyvin myrtsejä koko tanssinnan ajan, tytötkin suurimmaksi osaksi, mutta irvistely toisille pareille sai hymyn SUURIMMAN OSAN kasvoille.

Pelkään, että huomenna jää tälläinen samallainen olo, pliisu fiilis, kuten tänäänkin. Toivottavasti ei! Huomenna saattaa jännittää VIELÄKIN enemmän. Toivottavasti kaikkien yhteinen jännitys nostaa tunnelmaa  ja yleisön aplodit innostaisi tekemään parhaansa. Mistäs sitä ikinä tietää?

Tänään illalla on vielä potkiaiset  ja jatkot, joten : Let´s bring the PARTY!!

(Saattaa olla että vasta paripäivää tanssien jälkeen tulee lisää postingia, muuten tulee kohtalaisen kiire :D)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Smokki ja Frakki


Olen aina miettinyt mikä ero smokilla ja frakilla on, joten nyt sitten otin selvää, sekä laitoin ne nyt sitten tännekkin :)

Smokki
Kuva kotiliedestä
Smokki on miesten “iltapuku” ja sitä käytetään iltagaaloissa, vihille mentäessä tai illallisilla, usein iltakuuden jälkeen. Smokki on kuin tavallinen puku, hieman pidempi vain. Smokin kanssa käytetään useimmiten mustaa solmuketta ja vyöliiviä sekä valkoista taskuliinaa. Vyöliivin tarkoitus on peittää housujen vyötärön ja paidan liitoskohta. Paitana käytetään Smokkipaitaa, joka on valkoinen kauluspaita jonka etumus voi siis olla laskostettu tai tavallinen sekä napit on usein piilotettu. Hihoissa on tuplamansetit. Tuplamansetit tarkoittaa kaksinkertaisia kalvosimia. Paidassa ei ole siis nappeja, vaan paikat kalvosinnapeille. Kengät smokin kanssa ovat kiiltonahka- tai lakeerikegät, joissa on nauhat.



Frakki
Kuva Jääskeläinen oy:n sivuilta

Miesten asuista arvokkain on frakki. Frakki on ns. "pingviinipuku". Frakin kanssa käytetään aina valkoista solmuketta ja frakkipaitaa (tarjoilijat ja muu henkilökunta käyttää mustaa solmuketta). Frakin kanssa käytetään usein kultaisia kalvosimia. Rintataskussa on valkoinen liina, kuten smokissakin. Frakin alla on liivi, jonka väri vaihtelee riippuen tilaisuudesta. Päivällä frakkiliivi on musta, iltajuhlissa valkoinen. Liivi ei saa olla niin pitkä, että se näkyy takinliepeiden alta. Myös housujen on oltava niin korkealla, ettei paita näy. Päällystakin kanssa täytyy myös olla tarkkana, etteivät hännykset näy takin reunan alapuolelta. Kenkien on mielellään oltava lakerikengät. Päällysvaatteina frakkiin kuuluu pitkä musta takki tai viitta, valkoinen kaulaliina, valkoinen kaulaliina ja silinterihattu.
Frakkia käytetään muodollisissa tilaisuuksissa (kuten itsenäisyyspäivän vastaanotto), häissä, ratsastus- ja tanssikilpailuissa tietyissä luokissa, frakki on myös yleinen vanhojentansseissa.


Lähteet:
http://pukeudu.fi/pukeutuminen/smokki.html
http://www.mattimattila.fi/comments/pukukoodi_tumma_puku
http://fi.wikipedia.org/wiki/Smokki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Frakki
http://pukeudu.fi/pukeutuminen/frakki.html

Tyttöpari

Minä ja parini ollaan oltu ainoa tyttöpari tähän päivään asti, ja olin tyytyväinen siihen, koska olin ainut tyttö joka tuli poikien puolelta, sellainen "outo lisä". Niinsanottu ekstrajuttu, yllätys. Se oli ihan kivaa. Olin erilainen kuin muut tytöt ;D

Nyt sitten pari päivää sitten yhdeltä pojalta meni iskias-hermo tai mitä sitten tekikään. Mutta tällä pojalla oli kaksi tyttöä. No tietenkään kukaan ei huolinut enää toista tyttöä, joten pojan parit ovatkin nyt sitten myös tyttöpari. Ketuttaa ihan hirveästi, koska tyttöpari on ensimmäinen meidän jonossa, joten minä ja parini saadaan vähemmän huomiota. Mutta minkäs sille voi. Paitsi että se saakelin poika paranee ja tulee tanssimaan.

Mutta kun kerroin asian parilleni (joka on ihana ja antaa minun olla tyttö melkein joka tanssissa) hän sanoi, että me olemme ainakin nätimpi tyttöpari kuin he. Ainakin meidän pukumme ovat paljon huomiotaherättävämmät ja hienommat ja me olemme kauniimpi pari. Täytyykin muistaa kiittää häntä ;)

Toki tässä kohtaa haluaisin sanoa, että TAHTOISIN vieläkin sen poikaparin ja jos saisin ottaa uudestaan sen ajan ennen wanhojentanssien alkua, syöksyisisin HETI jätkien kimppuun ja VAATISIN jotakin heistä parikseni, että sillälailla.

Tack och hej!

Kengät


Tässä ne ovat! Kovan työn ja tuskan, noin miljoonan eri kenkäparin kokeiltuani päädyin näihin :) 

Kookengästä löysin (Skanssin myymälästä about 60 € ). Tosi kivat jalassa ja näissä on myös joku pehmike varpaissa.
Myyjätär (joka oli muuten ihanan iloinen ja avulias) kertoi, että juuri tämä malli on ollut erittäin suosittu tanssijoiden joukossa, ja että tätä on mennyt paljon.



Kengät kiiltävät vähän ja niissä on nätti pyöreä kärki. Kumilenksu jalkapöydän päällä ei ole ollenkaan niin kireä kuin kuvittelin. Kuvittelin siis että se on niin kireä, ettei omat pienet jalkani mahdu kenkiin, mutta olikin suht löysä, mutta ei kuitenkaan niin löysä, että olisi tukematon. 

Tanssisin  tiistaina kolme tuntia kengät jalassa ja ei tuntunut missään. Tosin jalat olivat hiukan kipeät, koska en ole tottunut korkkareihin jalassa kolme tuntia putkeen samalla tanssien.  Mutta keskiviikkoaamulla huomasin pienen mustelman oikeassa jalassa kengän reunan kohdalla. :( Mutta se ei satu, eli sen on pakko ollut vain hiertymä. Taisi minun parini hieman astua siihen päällekkin. :)

Tosi hyvä kuva :D

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Oma tanssi

-Voi vitsit sitä fiilistä!

Kaikki entiset wanhat ovatnkertoneet ja kaikissa vanhoja käsittelevissä kirjoituksissa on sanottu, että omatanssi on se kaikista yhdistävin ja tunnelmaltaan paras tanssi. En uskonut sitä. Tosin vain yhdet wanhat nähneenä tiesin, että se on se, missä yleisö saa nauraa ja taputtaa ja huudella ihan hulluna.

Nytpä kerron teille, että itse olin väärässä, ja muut oikeassa.

Ensimmäisen kerran oma tanssi tuli puheeksi kaksi viikkoa sitten. Kukaan ei suostunut sitä tekemään, joten ilmoitin itseni "esimerkiksi". Lopulta sain siskoni ja kaksi kaveria mukaan juoneen. Yksi luokkalaisemme poika teki tietämättä meistä kappaleen. Ensimmäinen reaktio oli: "hyvä, meillä on biisi". Toinen reaktio oli: "hitto, en tunnista mitään biisiä tästä kipaleesta!" Koko kappaleessa ei ollut yhtään tuttua kappaletta. Tosin poika suostui korjaamaan tilanteen lisäämällä KAIKILLE tutun Justin Bieberin Boyfriendin ja myöhemmin tytöille Carly Rae Jepsenin Call Me Mabyn. Tietenkin muokattuina versioina, mutta biisit oli hyvin tunnistettavissa.

Meillä alkoi olla jo kiire sen tanssin kanssa, joten porukka toisia tyttöjä päätti tehdä sen. Minun kaverini suuttuivat ja käyttäytyivät todella aikuismaisesti sanoessaan biisintekijäpojalle, että biisi on ihan paska ja että he eivät ainakaan tanssi omatanssia, jos joku muu tekee sen.

- Ei hätiä mitiä, draama kuuluu asiaan-

Toiset tytöt tekivät tanssin ja kun oli sitten koko porukan yhteiset harkat ja alotettiin tanssimaan, arh! Tanssin kuin liikaa piristeitä vetänyt hamsteri! :D Olin niin iloinen ja fiiliksissä! Niin näytti olevan myös kiukutelleet tytöt, mutta ne jopa hillitsi itseään eikä vetäneet omaa showta, niinkuin minä. Tuli ihan olo, että on party-time! Vaikka en siis itse ole mikään hirveä partyparty-ihminen, mutta hauskaa oli! Koulussa muutenkin on alkanut menemään kivammin: Pystyn menemään juttelemaan muille, pystyn kysymään muilta mielipiteitä tai läksyjä.

Kohta on jo vanhat!

Pienenä muistutuksena ja neuvona muille, kannattaa varata jatkopaikka ajoissa ja samoin tehdä se tanssi ajoissa, koska huolella tehty ja harjoiteltu näyttää paljon paremmalta kuin nopeasti parissa minuutissa kyhätty tanssi!

Mekko

Nyt se on jo melkein valmis!!!

Vielä pitää sovittaa kenkien ja kunnon rintsikoiden kanssa mutta nyt ainakin näyttää hyvältä :D Tässä vähän esimakua, koska laitan kuvia siitä tanssien jälkeen :)



Siitä tulee ihana! Ompelija sai hankittua sen mustan pitsin siihen pienoisten vaikeuksien jälkeen. Musta pitsi tuo siihen "sitä jotain". Ja se on ORANSSI! Tässä kuvassa se on vielä vähän vaiheessa, elikkä hiukan muuttuu vielä ja tietty siistitään.